Sisäisen kääntymyksen teologia yhdistää
RV artikkeli 13/2017
Vesa Kallinen
Jumalan valtakunnan läsnäolo uskovan sisimmässä yhdistää ihmeellisellä tavalla evankelisen ja elävän katolisen ja ortodoksisen kristillisyyden. Vaikka se saa erilaisia ilmenemismuotoja eri traditioissa ja eri aikakausina, sen ydin on aina yksi ja yhteinen.
Reformaation merkkivuosi nostaa esille kysymyksen kristikunnan jakaantuneisuudesta, ja siksi vuoden aikana on syytä kiinnittää huomiota myös kristittyjä yhdistäviin asioihin. Mielenkiintoisen näköalan tähän tarjoaa englantilaisen anglikaanipastori David Winterin teos The Road Well travelled: Exploring Traditional Christian Spirituality (2009). Kirjassaan Winter esittelee kristillisen kilvoittelun ja hartaudenharjoittamisen perinnettä ja sitä, kuinka se jopa yllättävällä tavalla yhdistää eri kirkkojen uskovia.
Jumalan luo tullaan yksi kerrallaan
Tämän yhteyden perustan Winter löytää siitä, että Raamatun mukaan Jumalan valtakunta on ensisijaisesti jotakin sisäistä. Kuten Jeesus sanoo, "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä" (Luuk.17:21), ja profeetta Samuel: "Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen." (1. Sam. 16:6.)
Tämä Jumalan valtakunnan sisäpuoleisuus uskovissa ilmenee sitten erilaisina asioina, kuten sydämen uskona ja kääntymyksenä Jumalan puoleen.
Vaikka uskonyhteisön merkitystä uskovan elämässä ei ole syytä vähätellä, uskossa on siis kyse uskovan sisäisestä henkilökohtaisesta asiasta. Tämä on luonnollisesti tuttua vapaakristillisten yhteisöjen jäsenille, mutta on merkillepantavaa, että myös vanhojen kirkkojen piirissä puhutaan aivan samasta asiasta.
Winterin sanoin: me tulemme Kristuksen luokse yksi kerrallaan; yksi kerrallaan meidät kastetaan. Uskovan sisäisessä elämässä on kyse jostakin henkilökohtaisesta ja kallisarvoisesta, jota ilman koko seurakuntaruumiista puuttuu elävä ja lyövä sydän.
Tämä Kristuksen sisäinen läsnäolo kristityn elämän keskuksessa on koko uskonelämän perusta. Kristillinen opetuslapseus ja rukouselämä, halu ammentaa rikkauksia Jumalan sanasta ja kasteen ja ehtoollisen vaaliminen nousevat kaikki tältä samalta pohjalta. Ja vaikka kääntymys ei aina ole dramaattinen tai seuraa jotakin vakiokaavaa, on kaikki hartaudenharjoitus turhaa ilman tätä sisäistä kääntymystä Jumalan puoleen.
Eri sanat, sama melodia
Winterin mukaan tämä Jumalan valtakunnan läsnäolo uskovan sisimmässä yhdistää ihmeellisellä tavalla evankelisen ja elävän katolisen ja ortodoksisen kristillisyyden. Vaikka se saa erilaisia ilmenemismuotoja eri traditioissa ja eri aikakausina, sen ydin on aina yksi ja yhteinen.
Tämä sydämen ja tahtoelämän kokonaisvaltainen kääntymys loistaa kirkkohistorian tuntemien edesmenneiden pyhien elämästä. Samoin se loistaa niistä ympärillämme olevista ihmisistä, joiden elämää Jumalan ihmeellinen sisäisen läsnäolon mysteeri on koskettanut ja edelleen koskettaa.
Tämä hengellinen kokemus löytyy keskiaikaisten mystikkojen rukouksista ja heidän hymneistään. "Jokainen ajatus sinusta Jeesus, täyttää sisimpäni suloisuudella!" runoili esimerkiksi Bernard Clairvauxlainen kahdennellatoista vuosisadalla.
Samoin se kaikuu 1800-luvulla eläneen evankelisen pastorin John Newtonin virressä On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle, jota myös Suomessa lauletaan.
Vaikka näiden laulujen tekijät tietyillä mittareilla mitattuna edustavat teologisen spektrin äärilaitoja, jakavat he saman "melodian" - saman sisäisen uskonkokemuksen, lunastetun
sydämen palavan rakkauden Lunastajaansa kohtaan.
Winterin mukaan seurakunnan nykypäivästä ja historiasta on mahdollista löytää vaikka kuinka paljon vastaavia esimerkkejä. Kristuksen läsnäolo uskovan sisimmässä ei ole valinnainen ekstra, vaan siinä on kyse koko kirkon uskosta.