Näkökulmia ruumiin teologiaan

Paimen Plus 2/2022

Vesa Kallinen

Helluntailiikkeessä paljolti huomiotta jäänyt kristillisen ihmiskuvan osa-alue avaa raikkaita näköaloja seksuaalisuuteen ja selibaattiin.

Vaikka roo­ma­lais­ka­to­li­ses­sa teologiassa on protestanttiselle kristillisyydelle vieraita painotuksia, teologiseksi kultakaivokseksi kutsuttu ruumiin teologia sisältää kaikille kristityille paljon annettavaa.

Ajatus ihmisestä Jumalan kuvana (imago Dei) on yksi kristillisen ihmiskuvan peruslähtökohdista. Tässä artikkelissa tarkastellaan kristillistä ihmiskuvaa ja kiinnitetään erityishuomio niin sanottuun ruumiin teologiaan. Ruumiin teologia tarkoittaa oppia Jumalasta ja ihmisen suhteesta häneen ruumiillisuuden näkökulmasta.

Samalla kun ruumiin teologia lepää teologisesti vuosituhantisella perustuksella, se juontaa juurensa Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen 1960-luvulla (Vatikaani II), ja erityisesti Paavi Johannes Paavali II:n vuosina 1979-1984 pitämiin opetuksiin ja kirjoituksiin.

Opetukset syntyivät aikana, jolloin kirkossa alettiin havahtua siihen moraaliseen kriisiin, joka yhteiskunnassa vaikuttaa. Kriisin taustalla vaikuttava ideologia ja ihmiskäsitys nosti ihmisen universumin keskipisteeksi ja syrjäytti Jumalan. Tämän vääristyneen ihmiskäsityksen myötä moderni dualismi erotti ihmisen ruumiillisen ja henkisen todellisuuden toisistaan ja teki ihmisluonnosta pelkän kulttuurisen rakennelman, mikä johti "persoonan kriisiin".

Vatikaani II:n ja Johannes Paavali II:n tavoitteena tässä tilanteessa oli antaa kokonaisvaltainen kuva kristillisestä ihmiskäsityksestä sekä osoittaa, että kristillinen usko ei ole seksikielteistä vaan antaa sille aviollisessa yhteydessä korkean arvon.

Ihminen Jumalan kuvana

Raamatun selvän ilmoituksen pohjalta kristityt ovat aina tunnustaneet, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Klassisessa kristinuskossa on ollut tapana painottaa, että

tätä Jumalan kuvaa ihmisessä määrittää ihmisen äly, kuolematon "sielu" ja yksilöllinen persoona. Poikkeuksena muihin luotuihin olentoihin ihminen ei ole vain jotakin vaan joku. Jumalan kuvana ihminen on luotu tuntemaan itsensä, antamaan itsensä vapaaehtoisesti ja pääsemään yhteyteen Jumalan ja toisten kanssa.

Samalla kun ruumiin teologia rakentuu tälle klassiselle pohjalle, se painottaa, että Jumalan kuva on painettu myös ihmisen ruumiiseen. Jumala loi ihmisen ruumiilliseksi olennoksi, joka on ruumiin ja sielun muodostama ykseys ja jossa henki ja aine muodostavat yhden ainoan luonnon. Kuten Katolisen kirkon katekismus asian ilmaisee, "tämä hengen ja aineen muodostama ykseys on niin syvä, että henkisen elämänperustan eli sielun vuoksi aineesta muodostettu ruumis tulee eläväksi ihmisruumiiksi ja on osallinen Jumalan kuvan arvokkuudesta."

Keskeinen osa tätä ihmisen luotuisuutta sielun ja ruumiin muodostamaksi kokonaisuudeksi on sukupuolisuus. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joka kattaa katolisen tradition mukaan niin ihmisen ruumiillisen kuin myös henkisen ulottuvuuden.

Samalla kun jokainen ihminen kantaa yksilönä Jumalan kuvaa itsessään, miehen ja naisen muodostama yhteys antaa sille erityisen merkityksen.

Tämä ihmisen luotuisuus sielun ja ruumiin muodostamaksi sukupuoliseksi olennoksi muodostaa lähtökohdan ajatukselle ruumiin ju­ma­lan­ku­val­li­suu­des­ta. Ruumiin teologia kuvaa, mitä ihmisen ruumis paljastaa ihmisestä Jumalan luomana olentona ja miten se viittaa Jumalaan.

Ihminen on luotu suhteeseen

Vaikka ruumiin teologia lähtee liikkeelle ihmisestä, sen suuri konteksti liittyy Jumalaan. Keskeinen seikka jonka ruumiin teologia Jumalasta esittää, on yhteys. Kuten kristikunta yhdessä tunnustaa, Jumala ei ole yksinäinen olento vaan kolmen persoonan yhteys: yhteys Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välillä. Ja kuten katekismus sen myös ilmaisee, "Jumala on itsessään ikuista keskinäistä rakastamista - hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki."

Jumala on luonut myös ihmisen osalliseksi tästä rakastamisesta. Kuten katekismus sanoo, "Ihminen on ainoa luotu maan päällä, jonka Jumala on tahtonut luoda tämän itsensä takia, ja jonka Jumala on kutsunut osalliseksi jumalallisesta elämästään hänen tuntemisessaan ja häntä rakastaen." Yhteys Jumalan kanssa rakkaudessa oli siis ihmisen perusorientaatio luomisessa, johon ihmisen jumalankuvallisuus perustuu.

Samalla ihminen on luotu yhteyteen toisten ihmisten kanssa, mikä myös on osa ihmisen ju­ma­lan­ku­val­li­suut­ta. Ihminen suuntautuu kohden toista ihmistä ja löytää itsensä suhteessa toiseen. Siksi, kuten Jason Lepojärvi sanoo, syy siihen miksi ihmisen ei ollut paratiisissa hyvä olla yksinään, on se, että maistettuaan Luoja-Jumalan rakkautta hänessä heräsi halu jakaa se toisen itsensä kaltaisen luodun olennon kanssa. Vaikka luomisessa tämä yhteys viittaa erityisesti miehen ja vaimon suhteeseen, ei ketään ole tarkoitettu olemaan yksin. Luomisen pohjalta kaikki ihmiset on kutsuttu yhteyteen keskenään.

Ennen kuin tarkastelemme lähemmin tätä ihmisen kutsumusta yhteyteen, on vielä syytä kiinnittää huomio kahteen asiaan, nimittäin lankeemukseen ja lunastukseen.

Lankeemus vääristi kutsun rakkauteen

Kuten jo Raamatun alkuluvut kertovat, elää koko ihmissuku Aadamin jälkeen lankeemuksen tilassa. Lankeemuksen vuoksi ihmisluonto on haavoittunut ja jumalan kuva ihmisessä hämärtynyt. Ihminen ei enää heijasta Jumalan kuvaa alkuperäisen kutsumuksensa ja luontonsa mukaisesti. Myös yhteys Jumalan ja toisten ihmisten kanssa on rikki, mikä vaikuttaa ihmisen kaikkiin ihmissuhteisiin ja suhteeseen omaan itseensä.

Lankeemuksen seurauksena ihminen elää tilanteessa, jossa Vatikaani II:n sanoin "hän usein joko korottaa itsensä ehdottomaksi ohjenuoraksi tai painaa itsensä maahan aina epätoivoon saakka ja on sen vuoksi epätoivoinen ja levoton." Erityisesti myös seksuaalisuuden alueella, jossa seksuaalinen halu oli alun perin voima rakastaa jumalallisella rakkaudella, himo ja vallan halu on astunut kuvaan. Lepojärven sanoin: " - - siinä missä alkuperäinen seksuaalinen halu on itsensä lahjoittava voima, himo, joka ei näe eikä kunnioita Jumalan kuvaa ruumiissa, pyrkii ottamaan ja omistamaan.

Samalla ihminen kuitenkin itsessään olevan Jumalan kuvan vuoksi kaipaa yhteyttä Jumalaan. Kuten jo kirkkoisä Augustinus sanoi aikanaan: "Herra, sinä olet tehnyt meidät itseäsi varten, ja sydämemme on levoton, kunnes se saa levon sinussa."

Jumalan kuva uudistuu ihmisessä

Kuten evankeliumi julistaa, Jumala on Kristuksessa tullut lunastamaan ihmisen ja avannut tien takaisin yhteyteen Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Tämä pelastus sisältää Jumalan kuvan palauttamisen ihmiselle Kristuksen kautta, joka on näkymättömän Jumalan kuva.

Vaikka tämä Jumalan kuvan lopullinen täyttymys ihmisessä toteutuu vasta Jeesuksen toisessa tulemisessa, jolloin näemme kasvoista kasvoihin, on kristitty, jonka ruumis on Pyhän Hengen temppeli, jo tässä ajassa kutsuttu kirkastamaan Jumalaa ruumiissaan. Kuten Jeesus rukoilee jää­hy­väis­ru­kouk­ses­sa, opetuslapsia kutsutaan sellaiseen yhteyteen keskenään, joka muistuttaa jumaluuden persoonien välistä yhteyttä.

Kutsuun sisältyy lupaus, että vasta antaessan itsensä lahjana toiselle ihminen löytää täysin myös itsensä ja oman kutsumuksensa Jumalan kuvaksi luotuna ihmisenä. Tätä kutsutaan "lahjan laiksi" ruumiin teologiassa. Kuten Kirkosta nykymaailmassa jatkaa, ilmoittamalla Isän ja hänen rakkautensa salaisuuden, Kristus, uusi Aadam, paljastaa ihmisen kokonaan ihmiselle itselleen ja osoittaa hänelle hänen korkeimman kutsumuksensa rakkauteen ja yhteyteen. Imago Deillä on siis sekä trinitaarinen luomiseen pohjautuva, että uusi­tes­ta­men­til­li­nen lunastukseen pohjautuva kristologinen luonteensa.

Samalla kun tämä kutsu yhteyteen on kutsu yhteyteen kaikkien ihmisten kanssa, avioliitto ja naimattomuus ovat katolisessa traditiossa erityisiä kutsumuksia ja tapoja, joiden kautta tämä yhteys voi oman luonteensa mukaisesti toteutua ja kasvaa. Jokaisella ihmisellä on toinen näistä kutsumuksista.

Avioliitto heijastaa näkymättömän Jumalan kuvaa

Samalla kun avioliitto pohjautuu luomiseen ja suuntautuu kohden maallista hyvää niin yksilöille kuin koko yhteiskunnalle, siitä avautuu Kristuksessa myös uudenlainen hengellinen todellisuus, joka viittaa Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen. Efesolaiskirjeessä sitä kutsutaan nimellä "suuri salaisuus." Tämä todellisuus kattaa myös ihmisen ruumiin ja sen ju­ma­lan­ku­val­li­suu­den.

Ruumiin teologian kannalta keskeistä Kristuksen ja seurakunnan välisessä yhteydessä on se, että Kristus antoi ruumiinsa seurakunnan edestä lahjana osoittaen siten suurinta rakkautta. Myös aviopuolisot on kutsuttu osoittamaan toisilleen samanlaista vilpitöntä rakkautta antamalla itsensä toisilleen lahjana. Tällöin Kristuksen rakkaus heijastuu ja tulee todeksi avioliitossa.

Vaikka avioliitto on muutakin kuin seksiä, ruumiin teologia nostaa puolisoiden aviollisen yhtymisen lähes sakramentin arvoon. Koska ihmispersoona on kontaktissa toisiin ihmisiin nimenomaan oman ruumiinsa kautta, ihminen voi elää avioliitossa sekä antaa itsensä lahjana toiselle vain kehollisena ihmisenä. Ruumiin teologian mukaan tämä ihmisen ruumiillinen kyky tulla yhteen seksuaalisesti miehenä ja naisena osoittaa ihmisen kutsumusta aviolliseen suhteeseen ja rakkauteen. Johannes Paavali II:ta mukaillen ruumiilllisuuden aviollinen merkitys on itsensä antaminen lahjana Jumalan kuvan mukaisesti.

Samalla tämä aviollinen yhtyminen, jossa eri sukupuolta olevien puolisoiden ruumiit täydentävät ainutlaatuisella tavalla toisiaan ja josta tavallisissa oloissa syntyy uutta elämää, nähdään ruumiin teologiassa konkreettisena kuvana kolmiyhteisen Jumalan sisäisestä yhteydestä, jonka keskinäinen rakkaus vuodatetaan luomisessa ja lunastuksessa. Aviopuolisoiden ruumiillinen yhteiselämä paljastaa näin myös näkymättömän Jumalan kuvaa ja Jumalan persoonien ikuista yhteyttä ja elämää antavaa voimaa.Siksi se kuuluu vain avioliittoon ja on erityisen kaunista, arvokasta ja myös pyhää.

Naimattomuus ennakoi tulevaa

Vaikka avioliiton merkitys ruumiin teologiassa on keskeineinen, voi ihmisen elämän tarkoitus Jumalan kuvaksi luotuna ruumiillisena olentona voi toteutua myös selibaatissa. Myös naimaton on kutsuttu yhteyteen sekä antamaan itsensä lahjana toisille, vaikka pidättäytyykin seksistä. Tässä artikkelissa keskitytään selibaattiin "taivasten valtakunnan tähden," vaikka syyt selibaattiin voivat olla moninaiset. Se avaa näkökulmia hengelliseen todellisuuteen, jotka ovat vieraampia protestanttisessa kristillisyydessä mutta jotka kuitenkin viittaavat ruumiin ju­ma­lan­ku­val­li­suu­teen.

Kuten edellä on jo tullut ilmi, avioliitto ja aviollinen yhteys viittaa Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen. Katolisessa ajattelussa selibaatti sitävastoin ennakoi ja viittaa tulevaan aikaan, jolloin avioliittoa ja seksiä ei enää ole. Se antaa tilaa sille korkeammalle todellisuudelle, jonka konkreettisena merkkinä ja esikuvana avioliitto on. Kuten Lepojärvi sanoo, "Se, mistä "yksi liha" oli merkkinä, on ylösnousemuksessa todellisesti läsnä - elämä Jumalan sisimmässä salaisuudessa."

Samalla maanpäällinen pidättyväisyys taivasten valtakunnan tähden osoittaa, että ruumis, jonka loppu ei ole kuolemassa, suuntautuu kohti ylösnousemusta ja kirkastumista. Johannes Paavali II:ta lainaten, selibaatti "kantaa Kristuksen kaltaisuuden leimaa - hänen, joka lunastustyössään itse valitsi tämän naimattomuden tien 'taivasten valtakunnan tähden."

Taivasten valtakunnan tähden naimattomat siis todistavat esimerkillään, että jokainen on kutsuttu avioliittoon Kristuksen kanssa, ja että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Kuten Johannes Paavali II jatkaa, avioliitto ja naimattomuus selittävät ja täydentävät toisiaan. Molemmat kutsumukset vastaavat täysin ruumiillisuuden ja sukupuolisuuden tarkoitusta, joka on itsensä antaminen lahjana Jumalan kuvan mukaisesti. Siksi myös seksuaalisesta kanssakäymisestä pidättäytyminen "taivasten valtakunnan tähden" puhuu avioliiton ja seksin arvokkuuden ja kauneuden puolesta, eikä niitä vastaan."

Ruumiin teologia laajentaa näkökulmaa

Ruumiin teologia avaa positiivisia ja huikaisevan kauniita näköaloja ihmisen identiteetistä ja seksuaalisuudesta käytävään keskusteluun, joita tämä kirjoitus on pystynyt vain pintapuolisesti raapaisemaan. Siksi sitä kannattaa tutkia lisää myös helluntailiikkeessä.

Lopuksi todettakoon vielä kaksi asiaa. Ensinnäkin, kuten tietokirjailija Emil Anton toteaa blogissaan Ruumiin teologiaa suomeksi, Johannes Paavali II:n (ja ruumiin teologian) tarkoitus ei ole sitoa ihmistä, vaan vapauttaa. "Ruumiin viettien ja himojen orjallinen seuraaminen ei ole vapautta, vaan vapautta on kyky hallita itseään." Sitä vapautta ruumiin teologia haluaa osaltaan edistää ja jakaa.

Toiseksi C.S. Lewiksen kuuluisaa esimererkkiä lainaten "kristitty, jota harmittaa tieto seksin puuttumisesta taivaassa, on kuin pieni poika, jota harmittaa tieto suklaan puuttumisesta seksissä. Suklaata poika on nimittäin maistanut, seksiä ei."

Lähteet:

Christian Ethics And the Human Person. Peter Bristow. Maryvale Institute 2009.

Gaudium et spes - Kirkosta nykymaailmassa. 1965

Katolisen kirkon katekismuksen Kompendium. 2013.

Ruumis Jumalan kuvana, Johdatus Johannes Paavali II:n ruumiin teologiaan. Jason Lepojärvi. KATT 2016.