Liturgisten aarteiden innoittamat
RV 11/2012 - Artikkeli
Vesa Kallinen
Kaikki kristillisen jumalanpalvelusperinteen pääsuunnat -karismaattinen, evankelinen ja liturginen - ovat kuin saman virran haaroja, jotka ovat historian saatossa välittäneet jumalallista virvoitusta kristilliselle seurakunnalle.
Näin ajatellaan kansain- ja tunnustustenvälisessä Convergence-liikkeessä. Liike tavoittelee näiden uomien yhdistymistä paikallisissa seurakunnissa, mihin englanninkielinen termi "convergence" (läheneminen) viittaa.
Ilman keskusjohtoa toimiva Convergence Movement on viime vuosikymmeninä levinnyt erityisesti Yhdysvaltojen evankelisten yhteisöjen piirissä. Suomessa suuntauksen piirteitä voi kenties selvimmin nähdä Tuomasmessussa.
Innoitusta karismaattisesta uudistusliikkeestä
Convergence-liikettä ovat inspiroineet varhaiset kristilliset kirjoittajat ja heidän yhteisönsä, vanhojen kirkkojen piirissä 1960-luvulla alkunsa saanut karismaattinen liike, liturgiset uudistusliikkeet sekä monet viime vuosikymmeninä vaikuttaneet herätyskristilliset kirjoittajat.
Viimeksi mainituista tunnetuimpia ovat edesmennyt Wheaton Universityn professori Robert E. Webber ja Campus Crusaden lähetystyöntekijänä toiminut Peter E. Gillquis, joka on myös yksi Evankelisen Ortodoksikirkon perustajista. Myös edesmennyt eteläafrikkalainen helluntaivaikuttaja David du Plessis liitetään joskus liikkeen taustavaikuttajiin.
Käytännössä eri perinteiden lähentyminen tarkoittaa, että esimerkiksi liturgista traditiota edustava seurakunta omaksuu karismaattisesta jumalanpalveluksesta aineksia kuten profetoimisen, parantamisen ja spontaanin ylistämisen - ja päinvastoin. Tällä tavoin kristinuskon aarrekammioista tuodaan esille "sekä uutta että vanhaa".
Kyse ei kuitenkaan ole uusien jumalanpalvelusainesten ulkonaisesta kopioimisesta, vaan asioiden merkityksen ymmärtämiseen perustuvasta soveltamisesta. Robert E. Webberin mukaan tällainen jumalanpalvelus "ottaa vakavasti niin järjestyksen kuin vapauden, on historiallinen ja nykyaikainen,sanallinen ja symbolinen".
Tässä kaikessa seurakunnan ei välttämättä tarvitse muuttaa omaa identiteettiään. Siksi convergence-jumalanpalvelus voikin olla erilainen eri uskonyhteisöissä.
Tekstikappaleiden lukua helluntaikokouksessa?
Voisiko Convergence Movement -liikkeellä olla annettavaa myös helluntailaisuudelle, jossa kaikki liturgiseen perinteeseen viittaava on helposti leimattu "kuolleiksi muotomenoiksi"? Olisiko vapaakristillisessä jumalanpalveluskeskustelussa syytä ottaa yhdeksi kiintopisteeksi vuosituhantisen jumalanpalvelusperinteen juurevuus ja viisaus?
Convergence-ajattelussa korostetaan sitä, että Pyhä Henki toimii myös monien vakiintuneempien liturgisten elementtien ja periaatteiden kautta. Paras vuosituhantinen jumalanpalvelusperinnekantaa mukanaan kristinuskon sisäisestä olemuksesta jotain sellaista, mitä trendiherkimmistä kristillisyyden muodoista joskus puuttuu.
Liturginen jumalanpalvelusperinne sisältää aarteita, jotka sovellettuina voivat rikastuttaa myös helluntailaista jumalanpalveluselämää. Tällaisia ovat esimerkiksi kirkkovuoden vaiheiden myötäeläminen, tekstinlukukäytännön löytäminen ja rukouselämän ja ehtoollisen monipuolistaminen esimerkiksi suurta ehtoollisrukousta soveltamalla. Mikään niistä ei estä helluntailaisia pitämästä kiinni oman hengellisen perinteensä parhaimmista puolista.