Liturgiatonta liturgiaa
RV - Mielipide
Vesa Kallinen
Matti Kankaanniemen kirjoituksen pohjalta (RV 5) kyselee Maria Kela ansiokkaasti termin "helluntailiturgia" käyttämisestä jumalanpalveluksiemme kehittämisessä (RV 6). Mielestäni termi soveltuu käyttöön hyvin, mutta tarvitsee rinnalleen helluntailaisuutta laajemman ja myös historiallisesti syvemmän näkökulman.
Termiä "liturgia" voidaan käyttää monella tapaa. Sillä voidaan viitata eri kristillisille suunnille tyypillisiin toisistaan enemmän tai vähemmän poikkeaviin jumalanpalvelusmuotoihin ja niiden taustalla vaikuttaviin teologioihin ja ajatteluun, joihin Kelakin viittaa. Tässä mielessä voidaan puhua myös helluntai-, ylistys- ja palvonta-, tai vaikkapa nykyaikaistettu jumalanpalvelus - liturgioista.
Toisaalta liturgialla tarkoitetaan usein suurten perinteisten kirkkokuntien jumalanpalvelusta. Näitä kirkkokuntia ja niiden jumalanpalveluksia voidaankin kutsua "liturgisiksi", joidenkin uskonyhteisöjen sitä vastoin halutessa ehdottomasti olla "ei-liturgisia". Liturgisten yhteisöjen korostaessa järjestystä ja jatkuvuutta, ei-liturgiset yhteisöt korostavat "vapautta" ja vastustavat "muotomenoja" ja "kaavoja" jumalanpalveluksessaan. Viimeksi mainituissa termi "liturgia" särähtääkin negatiivisesti.
Kolmanneksi liturgia voidaan nähdä myös yhteisen jumalanpalveluksen edellyttämänä järjestyksenä, joka ylläpitää tasapainoa yksilöllisten impulssien ja koolla olevan seurakunnan tarpeiden välillä. Tämä lienee helluntaipiireissä rakentavin lähtökohta liturgiikan, ja oman liturgiansa tarkasteluun ja kehittämiseen. Vallitsevaa "helluntailiturgiaa" tulisikin jatkuvasti tarkkailla tästä näkökulmasta, mikä nostaa vääjäämättä myös liturgisen teologiamme tarkastelun alaiseksi. Miksi järjestämme jumalanpalveluksia ja keitä varten ne ovat? Millaisesta aktiviteetista jumalanpalveluksemme muodostuu, ja mikä on sen sisältö?
Keskustelu liturgiasta on tärkeää myös helluntailaisille, koska jumalanpalveluksella on suora vaikutus siihen osallistuvien hengelliseen kehitykseen. Andrew Walker on sanonut, että liturgian puute voi johtaa seurakunnan epäterveiden opintuulien ja uskonnollisten muotivirtausten armoille. Jumalanpalveluksien viihteellistyminen ja sisällöllinen ohentuminen, tai vaikkapa Kelan mainitsema yksilöllisyyden ylikorostaminen yhteisöllisessä jumalanpalveluksessa, saattavat olla merkkejä terveen liturgisen ymmärtämisen, tai sen soveltamisen puutteesta. Siis helluntailiturgioidentyöstäminen käyntiin! Vuosituhantisella rikkaalla jumalanpalvelusperinteellä voisi olla tässä meille annettavaa. Sitä paitsi, "kuolleiden muotomenojen" tai rasitteellisten "kaavojen" ei tarvitse mitenkään liittyä liturgiaan. Siis liturgian positiivisessa mielessä.