Kristilliseen kasvatukseen tarvitaan koko seurakuntayhteisö
RV 43/2009 Artikkeli
Vesa Kallinen
Jälkimoderni aika tarjoaa lapsille liikaa vaihtoehtoja. Siksi vanhemmat tarvitsevat seurakunnan yhteisöllisen tuen, voidakseen ohjata lapsiaan kristilliseen elämään.
Kirjassaan Is It A Lost Cause? (Onko peli menetetty?) tunnettu naisteologi ja opettaja Marva J. Dawn esittää haastavia ajatuksia lasten kristilliseen kasvatukseen liittyen. Keskeistä Dawnin teoksessa on kristillisen yhteisön merkityksen korostaminen. Uskoa ja kristillistä elämää opitaan yhteisön kautta, ja sen keskellä eläen.
Seurakunta vaihtoehtoyhteisönä
Marva J. Dawn väittää, että seurakunnan tulee löytää uudelleen identiteettinsä maailmalle rinnakaisena vaihtoehtoyhteisönä, jonka merkitys nousee Jumalan ilmoituksesta ja seurakunnan vuosituhantisesta perinteestä. Seurakunnan tulee "upottaa" lapsensa kristillisen yhteisön uskoon, joka juontaa juurensa Aabrahamiin ja Saaraan, apostoleihin ja muihin Raamatun pyhiin saakka, sekä ulottuu ympäri maailman.
Jumalanpalvelukseen kokoontuessaan seurakunta siirtää tätä hengellistä perintöä lapsilleen kertomuksillaan Raamatun henkilöistä ja edesmenneistä pyhistä, sekä lauluillaan, rukouksillaan ja symboleillaan.
Myös tapa, jolla yhteisö palvoo yhdessä Jumalaa, on tässä keskeinen. Kokonaisvaltaisesti esitetty traditio ei välity vain sanojen, vaan myös esimerkkien ja esikuvien kautta.
Jumalanpalvelus muovaa hengellisyyttä
Dawnin mukaan jumalanpalveluksen tulee sisältää vain kristillinen totuus. Kaikki mistä se koostuu, kuten laulut ja musiikki, Raamatun lukukappaleiden lukeminen, saarnat ja rukoukset sekä jumalanpalveluksen muodot ja ilmapiiri, ovat tapoja, joiden kautta Jumala ilmoittaa itsensä ja kutsuu, sekä muovaa meitä.
Jumalanpalveluksella on suuri vaikutus siihen osallistuvien hengelliseen kehitykseen. Siksi seurakunnan ei pidä kritiikittömästi omaksua maailmallisia vaikutteita. Ei, vaikka lapset sitä pyytäisivät, koska lapset eivät aina tiedä, mikä on heille parhaaksi. Nykyaikaisen mielihyväkulttuurin tuominen seurakuntaan voi opettaa lapsia lyhytjännitteisiksi "uskonnollisiksi shoppailijoiksi", jotka luulevat, että jumalanpalvelus on makuasia, johon suhtaudutaan kuten viihteeseen. Tämä ei kuitenkan palvele heidän henkistä ja hengellistä kehitystään.
Dawn varoittaa, että pinnalliset jumalanpalvelusaineistot (tilaisuuden koko sanallinen sisältö) saavat aikaan pinnallista teologiaa ja muovaavat lapsia pinnallisiksi. Vaikka Jumala on rakkaus, hän ei ole kaikkea salliva nallekarhu, jolle kaikki sopii. Totuus siitä, että Jumala on pyhä Jumala, jonka valossa kukaan ihminen ei kestä ilman Kristusta, on keskeinen osa kristinuskon suurta kertomusta.Terve Jumalan pelko ja kunnioitus on osa tasapainoista kristillisyyttä, johon seurakunnan tulee lapsiaan kasvattaa.
Tässä kaikessa vuosituhantisella jumalanpalvelusperinteellä ja sen parhailla elementeillä on paljon annettavaa myös vapaakristilliselle nykyjumalanpalvelukselle ja sitä toisinaan vaivaavalle liialliselle trendiherkkyydelle. Jumalanpalveluksessakaan uusi ei välttämättä ole parempaa kuin vanha, ja sen luova soveltaminen.
Hartausperinne jumalanpalvelusta rikastamassa
Yksi keskeisistä jumalanpalvelusperinteen lahjoista seurakunnan lapsille on kristillinen kirkkovuosi ja sen vaiheissa eläminen, niin kotona kuin seurakunnassakin. Kirkkovuoden tapahtumat muistopäivineen ja juhlineen toimivat vuosittain toistuvina muistutuksina uskon perusteista. Ne liittävät uskovan yhteen maailmanlaajuisen, kärsivän ja kerran riemuitsevan seurakunnan kanssa, muodostaen näin vahvan kontrastin nykyajan juurettomuudelle.
Vuosituhantinen hartausperinne sisältää myös paljon kristinuskon syvää olemusta kantavaa aineistoa, jota ei tulisi vähätellä vapaakristillisessä jumalanpalveluksessakaan. Myös lasten toteuttama Raamatun lukukappaleiden lukeminen ja liturgisesti käytettyjen, Raamatun teksteistä nousevien uskontunnusten, kiitoslaulujen ja rukousten merkitys tässä on keskeinen. Dawn huomauttaa, että sen mitä lasten "muistipankkiin" laitetaan, tulisi sisältää sellaisia asioita kristikunnan perinnöstä, jotka ovat kestäneet ajan ja kärsimyksien testit.
Lisäksi on tärkeää, että jumalanpalveluksessa on tilaa myös hiljentymiselle ja mietiskelylle. Hiljentymisen harjoitteleminen ja hetkeen keskittyminen ovat lapsen spirituaalisen herkkyyden kehittymisessä keskeisellä sijalla. Kun aistit saavat levähtää, on ajatukset helpompi kääntää kohti Jumalaa. Tässä lasta auttaa se, jos silmille on katsottavaa. Harkittu symboliikka kuten palava kynttilä sekä rauhoittava jumalanpalvelustila ja musiikki, johdattavat myös lasta rukoukseen ja Pyhän läsnäoloon sekä yhteyden kokemiseen yli sukupolvirajojen.
Kyky kulkea vastavirtaan
Dawn tähdentää, että itsekeskeisen asenteen sijasta seurakunnan tulisi ruokkia lapsissaan halua aitoon opetuslapseuteen, joka myös saa aikaan todellista iloa ja halua palvella. Paras lahja, jonka seurakunta voi lapsilleen antaa, on taito kysyä "miksi" ja sanoa "ei" tämän maailman houkutuksille. Samoin suuri lahja on kyky kokea iloa erilaisuudesta sekä vakuuttuneisuutta siitä, että uskovan identiteetti on säilyttämisen arvoinen.
Tässä kaikessa seurakuntayhteisöllä on keskeinen merkitys. Lapsen on helpompi omaksua ja valita yhteisön arvoja, jos ne ovat myönteisellä tavalla todellisuutta yhteisön aikuisten elämässä ja seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa.
Kirjallisuus ja lähteet
Dawn, Marva J.: Is It A Lost Cause? Eerdmans, 1997.
Dawn, Marva J.: Reaching out Without Dumbing Down. Eerdmans, 1995.
Heinonen, L., Luodeslampi, J. ja Salmensaari, L. (toim.) Lapsityön käsikirja. Kirjapaja, 2004.