Osallisuuteen kutsutut - ajatuksia jumalanpalveluksen kehittämisestä
RV 2.4.2015 - Artikkeli
Vesa Kallinen
Ruotsalainen kirkkoherra Fredrik Modéus on kirjoittanut vastikään suomeksi julkaistun teoksen Osallisuuteen kutsutut - Jumalanpalvelusyhteisö muutoksessa (Kirjapaja). Vaikka kirja on suunnattu virikkeeksi pohjoismaisten kansankirkkojen seurakunnille, saattaisi sillä olla annettavaa myös vapaakristillisissä yhteisöissä käytävään jumalanpalveluskeskusteluun.
Teoksen lähtökohtana on ajatus, että jumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Niin kauan kuin seurakunta on ollut olemassa, on säännöllinen jumalanpalveluksen viettäminen ollut sen elämän ydin ja elinehto. Ilman jumalanpalvelusta seurakunta lakkaa olemasta.
Jumalanpalveluksen suhdetta seurakunnan eri työmuotoihin kuvataan kirjassa vertauksella saarista ja mantereesta. Seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen tulisi olla kuin mantere, jonne johtavat sillat kaikista saarista eli seurakunnan eri ryhmistä ja toimintamuodoista. Ilman manteretta saaret ovat irrallaan ja vailla kokoavaa keskusta.
Ei toimintaa vaan kokemus
Kuten kirjan nimestä voi päätellä, osallisuus on yksi jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämän kehittämisen avainkysymyksistä.Osallisuus on sitä, että ihminen löytää paikkansa yhteisössä ja tuntee olevansa kotona. Kyseessä ei ensisijaisesti ole aktiviteetti vaan kokemus. Keskeistä tässä kokemuksessa on yhteys ja luottamus.
Voidaksemme elää tasapainoisesti toisten kanssa meidän on uskallettava luopua suojamuureista ja näytettävä sekä vahvat että heikot puolemme. Juuri tälläisiä yhteyttä tarjoavia yhteisöjä nykyihmiset kaipaavat. Osallisuuden myötä myös vastuun ottaminen tulee luontevaksi osaksi seurakuntaelämää. Vastaanotavaisessa ja avoimessa yhteisössä on helpompi tuoda omia lahjoja ja taitoja esiin ja käyttää niitä. Modéus sanookin, että seurakunta ei ole itsensä toteuttamisen areena, vaan paikka, jossa seurakunnan tarpeet ja yksilön lahjat kohtaavat. Ja kun on monta auttamassa, syntyy myötätuuli ja osallistumisesta tulee myös hauskempaa.
Miten sitten seurakuntalaisten lahjat voisivat kanavoitua jumalanpalveluselämän järjestämiseen ja kehittämiseen? Kirja esittä idean jumalanpalvelusryhmän muodostamista seurakuntiin.
Seurakuntalaisista ja palkatuista työntekijöistä koostuvat ryhmät voisivat vuorollaan vastata jumalanpalvelusten suunnittelusta ja toteutuksesta yhteisesti laadittujen periaatteiden pohjalta. Jumalanpalveluksen järjestäminen olisi tällöin seurakunnan yhteinen työ, ei vain muutamien etuoikeus tai velvollisuus.
Lapset mukaan
Kirjan mukaan kristinuskosta vieraantuneen kulttuurin keskellä evenkeliumeista löytyy näkökumia, jotka haastavat kristittyjä olemaan toisenlaisia. Siksi - ja vaikka seurakunnan tulisi elää keskellä oman aikansa kysymyksiä - sen tulisi myös edistää viisasta vastakulttuuria.
Esimerkkinä vastakulttuurista Modéus suosittelee lasten ottamista mukaan seurakunnan jumalanpalvelukseen ja sen toteuttamiseen. Entä jos seurakunta näkisi itsensä yhteisönä, jonka suurin voimavara on kaikkein pienimmissä ja heikoimmissa?
Kertoessaan kirjan esipuheessa kokemuksia jumalanpalveluksen uudistamisesta Haapajärven kirkkoherra Kari Tiirola sanoo sattuvasti:" Lapset luovat olemuksellaan ja välittömydellään ilmapiiriä, jossa aikuinen voi vapautua turhista tehokkuuden ja virheettömyden vaatimuksista. Jos lapsille annetaan tilaa olla lapsia seurakunnan jumalanpalveluksessa, se vapauttaa myös aikuisia."
Ehkä saarten yhdistämistä mantereeseen voisi kehittää myös helluntiseurakunnissa?