Helluntailaisesta kastekäytännöstä ja sen kehittämisestä

Paimen Plus 1/2021   Vesa Kallinen

Vuosituhantisen kristillisen tradition aarteiden luova soveltaminen voisi tuoda syvyyttä helluntailiikkeen kasteopetukseen ja rikastuttaa liikkeen kastekäytäntöjä ilman tarvetta muuttaa liikkeen kasteteologiaa.

Vaikka helluntailaisen kasteteologian ydin on vankka ja selkeä, on kaste ja sen merkitys uskovan elämässä jäänyt helluntailiikkeessä usein sivurooliin. Kaste on saattanut typistyä epämääräiseksi kuuliaisuuden askeleeksi, vailla erityisempää merkitystä uskovan elämässä.

Samalla monen helluntaiuskovan havainnot kasteen tärkeämmästä roolista toisiin kirkkokuntiin kuuluvien uskovien elämässä ja vuosituhantisessa kristillisessä traditiossa, on herättänyt kaipausta kasteen parempaan ymmärtämiseen ja helluntailiikkeen oman kasteopetuksen syventämiseen.

Kaste ja kristityksi tuleminen

Edelleen voidaan rohkeasti lähteä liikkeelle siitä baptistisesta lähtökohdasta, että uudestisyntyminen ja kaste ovat erillisiä tapahtumia. Syy siihen, että lukuisat raamatunkohdat liittävät kasteen uudestisyntymiseen, johtuu monen raamatunselittäjän mukaan siitä alkuseurakunnassa vallinneesta tavasta, että uskoon tulleet kastettiin välittömästi kääntymyksen jälkeen. Kaste ei kuitenkaan itsessään saa aikaan uudestisyntymistä, kuten sakramentalistinen kasteteologia opettaa. Tämänhän myös ainakin osa sakramentalistisen kastekäsityksen omaavista kirkkokunnista epäsuorasti myöntää, sillä jo kasteopetuksessa oleva uusi uskova, jota ei vielä ole kastettu, on taivaskelpoinen. Ilman uudestisyntymistä ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.1

Toisaalta kristityksi tuleminen voitaisiin myös nähdä entistä selvemmin, ei vain hetkenä, jolloin ihminen kääntyy ja ottaa evankeliumin vastaan, vaan prosessina. Tällöin uskovan alkutaival "täysivaltaiseksi" kristityksi muodostuisi kääntymyksestä, kasteopetuksesta ja kasteesta, jossa kaste olisi koko prosessin kulminaatiopiste, johtaen myös ehtoollisyhteyteen ja seurakunnan jäsenyyteen.

Kaste lahjana

Helluntailaista kastekäsitystä on pidetty toisinaan suorituskeskeisenä, onhan ajatus kasteesta kuuliaisuuden askeleena ja tunnustautumisena Kristuksen seuraajaksi omiaan korostamaan ihmisen roolia kasteessa. Mutta entä jos kaste onkin myös Jumalan lahja kastettavalle, jonka tarkoitus on auttaa uutta uskovaa ymmärtämään mistä kristityksi tulemisessa on kysymys, ja pääsemään tien alkuun? Ehkä Jumala ei tarvitse kastetta pelastaakseen meidät, mutta me tarvitsemme, kuten tarvitsemme myös muita lahjoja ja siunauksia, joita Hän meille antaa.

Kuinka tämä lahja sitten jaetaan ja vastaanotetaan? Kasteen lahja jaetaan ja vastaanotetaan siten että siitä tehdään draama, joka koostuu niistä sanoista ja symboleista, joita vuosituhantinen kristillinen kastetraditio meille tarjoaa. Toisin sanoen, se hengellinen todellisuus mihin kaste viittaa, konkretisoidaan kastetoimituksessa silmin nähtäväksi ja käsin kosketeltavaksi todellisuudeksi kristillisen kastetradition sanoja, kielikuvia ja symboleita käyttäen. Sanojen rinnalla kielikuvilla ja symboleilla on aina ollut tärkeä rooli seurakunnan opetustoiminnassa ja hartauselämässä, ja myös Jeesus oli mestari käyttämään niitä omassa toiminnassaan.

Kasteen kautta uuteen elämään

Jo kristinuskon varhaisessa vaiheessa kastetta edelsi kasteopetus ja ennen kastetta tapahtunut valmistautuminen. Paaston ja rukousten lisäksi kastettu tunnusti siinä uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan. On arveltu, että Apostolinen uskontunnustus, sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan, pohjautuu juuri tällaiseen tunnustukseen. Myös se, että kasteelle aikova lupasi luopua paholaisesta ja kaikista hänen töistään ja koreudestaan, sekä osoitti merkkejä aidosta kääntymyksestä, oli osa kasteelle valmistautumista.

Ajatus kasteesta vanhan ihmisen hautaamisena ja uuteen elämään nousemisena Kristuksessa, sisältyy niin helluntailaiseen kuin myös muiden kirkkokuntien kasteopetukseen. Toisaalta myös kielikuva Kristukseen kastamisesta, kuuluu kasteeseen. Mitä kasteen muotoon tulee, tämä kasteen perustavanlaatuinen lähtökohta tulee parhaiten esille upotuskasteessa. Varhaisen tavan mukaan kastettava upotettiin kasteveteen yhden kerran, tai sitten kaste toistettiin kolme kertaa, kullakin kerralla yksi uskontunnustuksessa mainituista kolmiyhteisen Jumalan persoonista mainiten.

Koska uskontunnustus edelsi kastetta, kuuluvat kaste ja usko keskeisesti yhteen. Kuten kirkkoisä Tertullianus kasteesta sanoi, "meitä ei pestä sen vuoksi että lakkaisimme synnistä, vaan sen vuoksi, että olemme lakanneet (synnistä), ja koska sisäisesti me olemme jo tulleet kastetuksi."2 Kaste ei saanut aikaiseksi mitään ilman uskoa, joka kastetussa vaikuttaa.3

Kristinuskon ensimmäisiltä vuosisadoilta peräisin olevien kastealtaiden symboliikkaa opettaa selkeästi tätä kasteen sanomaa. Altaat olivat ristin muotoisia ja niissä oli kahdet askelmat. Altaan toisessa päässä olevat askelmat johtivat kastettavan alas altaaseen ja "kuolemaan". Kasteen jälkeen kastettava nousi altaan toisella reunalla olevia askelmia ylös uuteen elämään Kristuksessa.

Vaikka helluntailainen kastetoimitus noudattaa oikeaa muotoa, ei ny­ky­hel­lun­tai­lais­ten kannata unohtaa, että kristinusko on uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Muistutuksena uskon perusasioista, myös helluntailaiset voisivat harkita kristinuskon klassisten uskontunnustusten soveltamista osana kastetoimituksiaan. Samoin edelleen on tärkeää muistaa, mihin kasteessa tapahtuva hautaaminen viittaa. Kuten sanotaan, kaste on "raja kahden täysin erilaisen elämän mallin välillä. Se on raja kuoleman ja elämän välillä."4 Kääntymys ja uudessa elämässä vaeltaminen on aina ollut osa elävää kristillisyyttä.

Uusi elämä Kristuksessa

Erillisen kastevaatteen käyttäminen on perinteisesti ollut osa niin helluntailaista kuin myös sitä laajempaa kristillistä kastetraditiota. Asun valkoinen väri kuvastaa sitä uutta elämää Kristuksessa, johon kastettava kasteen jälkeen nousee. Siksi tapa pukea kasteasu kastetun ylle vasta kasteen jälkeen, kuvastaa vielä paremmin tätä kasteen symboliikkaa.

Sopusoinnussa Raamatullisen kasteopetuksen kanssa, kehottaa piispa vanhassa liturgisessa kastetraditiossa kastettua kasteen jälkeen seuraavin sanoin:

Sinusta on tullut uusi luomus ja sinä olet pukenut päällesi Kristuksen. Ota vastaan tämä valkea vaate ja säilytä se tahrattomana siihen saakka, kun seisot Herran Jeesuksen Kristuksen tuomioistuimen edessä, jotta saisit iankaikkisen elämän.

Myös kastekynttilän antaminen kastetulle ja sen sytyttäminen palamaan, on osa vanhaa kastekäytäntöä. Kautta vuosisatojen on kynttilä ollut kristikunnassa vertauskuva rukouksesta, sekä Kristuksesta maailman valona. Kasteen yhteydessä se kuvastaa myös sitä, että kastettu on siirtynyt pimeydestä valkeuteen. Siksi kastettua, jolla on palava kastekynttilä kädessään, kehotetaan kasteen jälkeisessä rukoushetkessä myös seuraavin sanoin:

Sinusta on tullut valkeus Kristuksessa. Vaella siis valkeuden lapsena, jotta uskossa kestävänä voisit rientää Herraa vastaan hänen tullessaan taivaalliseen ilojuhlaan kaikkien pyhiensä kanssa.

Vaikka tietynlaisen vaatekappaleen käyttäminen ei tee kasteesta oikeaa tai väärää, ja vaikka kastekynttilää ei ole pakko käyttää, sisältävät ne kumpikin vahvan kristittynä elämiseen liittyvän sanoman ja symboliikan. Ja se sanoma ulottuu seurakunnan ajasta siihen hetkeen, jolloin suuri kansanjoukko seisoo valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet.5

Ehkäpä tämän symboliikan taakse kätkeytyviä hengellisen kilvoituksen ja valvomisen sekä eskatologisen toivon teemoja voisi painottaa nykyistä selvemmin ja monipuolisemmin myös helluntailaisessa kastetilaisuudessa?

Pyhä Henki ja voitelu yleiseen pappeuteen

Myös rukous vastakastetun puolesta on osa kasteen viettoa, niin helluntailaisessa, kuin myös muissa kristillisissä perinteissä.

Vanhassa kastetraditiossa piispa muistuttaa kastettua kasteen jälkeen, että tämä on uudestisyntynyt Kristuksessa ja hänestä on tullut Kristuksen ruumiin ja papillisen kansan jäsen. Pyhän Hengen voima auttaa nyt kastettua todistamaan maailman edessä Kristuksen kärsimisestä ja ylösnousemisesta, sekä olemaan kirkon elävä jäsen, joka rakentaa Kristuksen ruumista uskossa ja rakkaudessa.

Sama traditio sisältää myös ajatuksen, että kastettu saa Pyhän Hengen kasteen jälkeen suoritetussa rukouksessa. Seurakuntaa kehotetaan siinä yhteiseen rukoukseen seuraavin sanoin:

Rukoilkaa Jumalaa, kaikkivaltiasta Isää, että hän laupiaasti vuodattaisi Pyhän Hengen tähän vasta kastettuun.

Erityisesti uskovien papilliseen tehtävään liittyen, pyydetään myös, että Pyhä Henki vahvistaisi kastettua lahjojensa runsaudella ja tekisi hänet voideltunsa Kristuksen, Jumalan pojan kaltaiseksi.

Kehotuksen jälkeen koko seurakunta rukoilee ensin, jonka jälkeen piispa rukoilee kastetun puolesta seuraavin sanoin, laskien kätensä tämän päälle:

Kaikkivaltias Jumala, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka synnytit tämän palvelijasi vedestä ja Pyhästä Hengestä ja päästit hänet synnin paulasta, lähetä häneen Pyhä Henki, Lohduttaja, annan hänelle viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja hurskauden henki, täytä hänet sinun pelkosi hengellä, Kristuksen Herramme kautta. Aamen.

Osana tätä kasteen jälkeistä rukousta ja kasteen laajempaa viettoa, käytetään myös kastetun voitelemista öljyllä. Voitelu viittaa siihen ajatukseen, että kristityt kuuluvat kasteensa perusteella kuninkaalliseen papistoon. Kristityillä on sama voitelu Kristuksen kautta, kuin mitä Henki antoi kuninkaille ja papistolle Vanhan Testamentin aikaan.6 Toiseksi voitelu viittaa myös Pyhän Hengen sinettiin, joka on uskovien perintöosan vakuutena Kristuksen paluuseen saakka."7 Hengen sinetti uskovassa kertoo, että uskova kuuluu Jumalalle.

Vaikka kastettujen voiteleminen öljyllä on hel­lun­tai­pe­rin­teel­le vieras, on ajatus yleisestä pappeudesta ja Pyhän Hengen sinetistä sekä siihen liittyvästä eskatologisesta toivosta osa helluntailaista uskonnäkemystä. Ehkä helluntailaiset voisivat painottaa niitä selvemmin omassa kasteopetuksessaan.

Ja vaikka helluntailaisessa perinteessä "lapseuden Hengen" saamiseen ei tarvita piispaa - sillä Jumalan Henki asuu jokaisessa uskovassa uskoontulon perusteella - voisivat myös helluntailaiset palauttaa tai liittää omaan kastetoimitukseensa seurakunnan yhteisen rukouksen kastetun Pyhällä Hengellä täyttymisen sekä armolahjojen saamisen puolesta. Samalla asiayhteys tarjoaisi myös mahdollisuuden muistuttaa seurakuntaa siitä Hengen monipuolisesta roolista uskovien elämässä, johon edellinen liturginen rukous profeetta Jesajan profetiaan lainaten viittaa.8

Seurakunnan jäsenyys ja ensimmäinen ehtoollinen

Varhaisten kirkkorakennusten arkkitehtuuri kuvastaa osuvasti sitä prosessia, joka johtaa kääntyneen kasteen kautta seurakunnan täyteen yhteyteen. Tyypillisen rakennustavan mukaan kirkkorakennus koostui kahdesta osasta. Osista ensimmäinen oli eteishalli, joka oli varattu kasteopetuksessa oleville katekumeeneille. Katekumeenit seurasivat jumalanpalvelusta eteishallista käsin, oppien samalla lisää kristillisestä uskosta. Varsinaiseen kirkkosaliin ja seurakunnan täyteen jäsenyyteen katekumeeni siirtyi kasteen kautta, jonka jälkeen tämä oli kelvollinen osallistumaan ehtoolliseen. Kasteallas sijoitettiin usein kirkon eteishalliin, kuvastaen kastetta porttina seurakunnan yhteyteen. Sijainnillaan se myös muistutti kasteesta kaikkia niitä, jotka astuivat kirkkoon.

Vaikka ajatus kastealtaan jakamasta kaksiosaisesta kirkkotilasta ei ehkä sovellu nykyaikaan, eikä erityinen kirkkorakennus ole seurakunnalle välttämätön, sisältää myös se kasteeseen liittyvän ajattoman sanoman. Ajatus kastamattomasta kristitystä on vieras vuosituhantiselle kristinuskolle, kuten on myös ajatus uskovasta ilman paikallista seurakuntaa. Myös hel­lun­tai­seu­ra­kun­nis­sa tätä kasteen ja uskovien yhteyden merkitystä on edelleen syytä korostaa. Vanhojen kirkkotilojen symboliikan avaaminen opetuksessa, tarjoaa siihen yhden uuden mahdollisuuden.

Vanhaa perinnettä seuraten myös helluntailaiset voisivat harkita ehtoollisen liittämistä kastetilaisuuden yhteyteen. Jo kristinuskon ensimmäisiltä vuosisadoilta peräisin olevan tavan mukaan, kastettu nautti ensiehtoollisen kasteen jälkeen. Ensiehtoollisella kastetulle tarjottiin leivän ja viinin lisäksi myös hunajaa ja maitoa.9 Tarjoilu viittasi Vanhan Testamentin lupaukseen siitä, että Jumalan kansa saa periä maan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.10

Kasteen lailla myös ehtoollinen kertoo kouriin tuntuvalla ja aistein havaittavalla tavalla siitä, että mistä kristillisessä uskossa on kysymys. Elämme Kristuksen tähden ja siitä hengellisestä ruoasta, jonka hän meille antaa.

Kasteesta hyvä alku uskonelämälle

Kaste ja sen viettäminen nostaa esille monia keskeisiä kristilliseen elämään liittyviä teemoja, joita tässä on pystytty vain pintapuoleisesti raapaisemaan. Samalla kun niiden lisätutkiminen avaa polkuja kristillisen uskon parempaan ymmärtämiseen, tarjoaa se myös mahdollisuuden helluntailiikkeen kasteopetuksen syventämiseen ja kastetoimitusten rikastamiseen ja monipuolistamiseen.

Lopuksi voitaneen sanoa, että vaikka kastetun ensiehtoolliseen ei ehkä nykypäivänä tarvitse liittää maitoa ja hunajaa, on kastetta aina syytä juhlia seurakunnan kesken kunnon kakkukahveilla kirkon alakerrassa.

Viitteet: 1) Joh. 3:3. 2) De paenitentia 6. 3) P. Bradschaw, Early Christian Worship (SPCK, 2010), 21. 4) K.W., Noakes, "Christian Initiation: From New Testament Times until St Cyprian." In The Study of Liturgy, ed. Cheslyn Jones et al., (SPCK, 1992), 112-126. 5) Ilm. 7:9. 6) Luuk. 4:18; 1. Joh. 2:20. 7) Ef. 1:13-14, 4:30; 2. Kor. 1:12-22; Room. 6:15-2. 8) Jesaja 11:2. 9) Apostolic Tradition, 21. 10) 5 Moos. 6:3.